maanantai 28. syyskuuta 2009
Soppatykki
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Valoa Elämään sähköpostiosoite
Valoa Elämään Ry
Valoa Elämään ry:n kotipaikka on Ylivieskassa. Yhdistyksen tavoitteena on toimia erilaisten kohderyhmien, kuten huume/alkoholi-ongelmaisten, yksinhuoltajien, yksinjääneiden sekä syrjäytyneiden auttaminen ja tukeminen järjestämällä mm. aktiviteetteja, keskustelu-ryhmiä, ruoka-apua, liikuntaharrastuksia ja kaikkea mikä on avuksi elämässä eteenpäin menemiseen. Yhdistyksen tarkoituksena on romaniväestön elämänehtojen yleisten edellytysten parantaminen, romaniväestön ja muun yhteiskunnan lähentäminen molemminpuolisen tiedonvälityksen avulla sekä asenteita uudistaen ja romanikulttuurin arvokkaiden ja hyvien perinteiden vaaliminen. Tärkeinä tavoitteina yhdistys pitää romanien asunto-olojen, työolojen, kouluttamisen, oikeusturvan ja terveydellisten olojen yleisten edellytysten kunnollista järjestämistä.
Yhdistys pitää yhteyttä eri viranomaisiin ja järjestöihin. Yhdistys toimii kristilliseltä pohjalta, kunnioittaen Raamattuun pohjautuvia arvoja.
Jäseneksi yhdistys hyväksyy ne henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoitukset ja säännöt. Yhdistyksen jäsenet ovat henkilöjäseniä, jäsenyhdistyksiä, kannatus- ja ainaisjäseniä. Henkilöjäseniksi pääsevät kaikki 18-vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Jäsenyhdistyksiksi pääsevät rekisteröityneet yhdistykset joiden säännöt Valoa Elämään ry hyväksyy ja joiden jäsenet ovat Suomen kansalaisia. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö joka haluaa tukea yhteisön toimintaa. Ainaisjäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun kymmenenkertaisesti. Jäsenmaksu on 20e/hlö/vuosi.
Tällä hetkellä yhdistys etsii toimitiloja Ylivieskasta.
Yhdistyksen yhteyshenkilöt:
Mika Åkerlund 045-1102016 e mail: kuustoista@luukku.com
Ritva ja Timo Kallio
Katja Åkerlund